Maanantaiaamu.Uusi viikko ja uudet kujeet. Havahduin siihen, kun Vaari oli lähdössä alakertaan hommiin 4.20. Ei halunnut touhuilla kanssani, ihme, vaan nosti Mummun viereen Mummun peiton alle. No eihän siinä mitään. Kyllähähän pikkumäykylle uni maittaa. VUH! Vaarin mielestä meillä asuu aamu-unisia naisia! Miten niin? Pikkumäykyillä täytyy olla oikeus varhaisaamupäikkäreihin, aamupäikkäreihin, aamupäiväpäikkäreihin, varsinaisiin päikkäreihin ja iltapäiväpäikkäreihin. Onko muka liikaa pyydetty? Laumanjohtajan mielestä on. Sanoi huomenna laittavansa kellokallen (mikähän se on?) kellottamaan minun tekemiseni. Ai niin. Se kellokalle varmaan vahtii, että en nuku liian lyhyitä päikkäreitä! Mitään niistä. Vaari on aika ylpeä minusta, kun teen tarpeeni ulos. Aina kun siellä käymme. Tänään kävimmekin monta kertaa. Aamupäivä- ja päiväpäikkäreiden välissä olin kahvilassa hommissa. Nahkasohvalla rääkkäämässä leikkijänistä ja keräämässä ihailevia katseita ja rapsutuksia. Vieläkin on korvantaustat arkana! Niin paljon oli ihailijoita. Olihan lounasaika. Kolme varttia jaksoin painaa duunia, kun oli jo pakko hellittää. Otin siinä sohvalla melkein kolmen tunnin päiväpäikkärit. Hyvä etten myöhästynyt iltapäiväpäikkäreiltä! Mummu sano, että on Vaarikin joskus ottanut sohvalla kolmen tunnin päikkärit. Sillä vaan ei ollut turkkia päällä. Oli poplari ja vielä krvatti kaulassa! Pitihän siinä välissä ehtiä syömään ja ulkoilemaan. Ulkona opin uusia asioita. Kun sataa lujaa ja semmoisesta putkesta tulee vettä. Se näyttää aika houkuttelevalta, mutta jos menet liian lähelle haistelemaan sitä, kastut koko koira! Ihmiset sanoo, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, mutta meillä mäykyillä on nyt sanonta; uteliaasta luonteesta kastuu koko koira! Tänään näin Olli Oravan. Se ei heti huomannut minua, kun menin laumanjohtajan kanssa ulos. Istui vaan tyytyväisenä lintulaudan alla ja söi pienempiensä eväitä. Tiukka tuijotukseni varmaankin halvaannutti sen paikalleen, koska ei lähtenyt karkuun. Hullunrohkea, ajattelin. Pääsin jo kahdeksan metrin päähän, kun se pinkaisi koivuun karkuun! Mutta haju jäi. Kyllä sitä kelpasi nuuhkia pitkään! Vähä kun kasvan, niin varmasti nappaan sen. Lähteeköhän siitä samanlainen ääni kuin leikkijäniksestäni tai siitä kumisesta muovibroilerista, jotka ovat mielilelujani. Onhan siinä hommassa tietenkin oma riskinsä. Olli Oravalla on kaveri. Pärjäänköhän niille molemmille? Ai niin.
Onhan meitäkin kaksi M I N Ä ja laumanjohtaja!
Tänään kuulin taas paljon uusia sanoja; honkkeli, termiitti ja koohottaja. Mitähän lie tarkoittavat. Täytyy varmaan katsoa Koiramäen Wikipediasta!
Kuulin Vaarin ja Mummun puhuvan, että lähin täällä nähty karhu on ollut 300 metrin päässä. On se kuitenkin pitkä matka. Ainakin pikkumäykylle. Varmaan karhullekin. Ja onhan siinä yksi ojakin välissä. Niihin Piilolantien varressa liikkuviin susiin onkin jo 2,5 km matkaa. Ne on tosi kaukana. Toivottavasti. Nehän nähtiin jo syksyllä 2006. Nyt tuli kiire. Vaarin puhelin soi. Sieltä tulee kuulemma kummisetä ja kummitäti mua katsomaan. Se kummisetä on vähän samannäkönen Harrikkakundi, kuin minäkin. Paitsi mä en ole kundi. Mustapartanen kylläkin. Se siitä. Jatketaas parranpärinöintiä huomenissa, ellei se kellokalle pidä mua hereillä koko päivää!