No niin. Tänään se oli sitten eka kerta. Meille molemmille, mulle ja vaarille. Käytiin nääs kynekolookilla. Se oli kylläkin se tuttu hovilääkärini, Eläinlääketieteen Tohtori Terhi. Mää plikka en nääs millekkään lisenssiaatille vaivojani kerro! Vastaanotolle meno oli tavanomaisen riehakas tapahtuma. Vaari ei huomannut antaa riittavästi flexiä ulos, niinpä sain ensitöikseni ruovittua neljä metriä käytävämattoa rullalle tuulikaapin ovelle vaarin jalkoihin. Oli nääs kiire tapaamaan tuttuja ja haistelemaan niitä taivaallisia tuoksuja, joita eläinlääkärin vastaanotolla yleensä on.
Siellähän ne tutut olivat. Terhi ja Mia. Ihmettelivät vähän vauhdikasta sisääntuloani, koska moni koira kuullemma vierastaa (pelkää) eläinlääkärille menoa.
Alkupusujen jälkeen pöydälle ja hillitöntä pussailua avustaja Mian kanssa.
Terhi samalla tutki takapäätäni ja totesi siellä olevan hiivaa. Oho! On kuullemma aika yleinen vaiva tällaisilla teinitytöillä, joilla pitäisi ensimmäisen juoksun alkaa. Tutki molemmat aukot. Piti häntääni toisella kädellään ja ihmetteli, kuinka se näkyvissä oleva seitsemän sentin pätkä hännänpäätä pystyy vispaamaan niin nopeasti. Varsinkin kun hän samalla tutkii sormellaan anaaliaukkoani! Mutta minä plikkahan pystyn mihinkä vain. Siinä sitten määrättiin lääkettäkin. Molempien aukkojen ympärystään kaksi kertaa vuorokaudessa korvatippoja. OHO! Sisältää kuullemma parantavia ainesosia ja sopii kuullemma tähän vaivaan vallan mainiosti.
Vaari oli kylläkin sitä mieltä, että reikä kuin reikä ja joskus kuullemma tuntuu siltä, että Helmi välillä kuunteleekin vain takapäällään.
Sitten alkoikin tapahtua tosi jännää. Avustaja-Mia otti sellaisen läpinäkyvän muovin.
Alkoi taivuttamaan sitä sellaiseksi soikioksi. Silloin arvasin, että siinä tehdään mulle uutta lelua. Heilutin häntää, haukuin ja vinguin. Ja sain sen! Kaulapantaan kiinnitettynä ja päänympärille laitettuna. JEEEE! Vähän mahtava törmäilysuoja. Testasin sitä vastaanottotilan sohvaan, kirjoituspöydän kulmaan, lipaston kylkeen ja lattiamattoon. Muuten toimi hyvin, mutta johtuukohan alkukokoonpanopaikalla saamistani lyhyehköistä jaloista, että tämän kuvun alareuna takertuu inhottavasti lattimattoon ja kynnyksiin! Terhi pyysi vaaria tarvittaessa vähän leikkaamaan suojaa lyhyemmäksi, mutta Vaari sanoi, ettei ole koskaan ajatellutkaan, kuinka hyvä suoja tuo voisi olla omille varpaillensa!
Jostain syystä poukkoiluni vaikutti läsnäolijoihin siten, että kaikilta vuosi vesi valtoimenaan silmistä ja koittivat olla nauramatta. Paitti Vaari kyllä vähän nauroikin. En pannut sitä pahakseni, koska tytöt antoivat minulle vielä koirankarkkipussin kotiinviemisiksi. Olin kuulemma niin valloittava Mäyräkoira Mauno! Vaari korjasi heti, että HELMI !
Enpähän sitten päässyt se tötterö päässäni kävelemään autoon, koska ensimmäisellä metrillä sinne tuli lapiollinen pihasoraa! Vaarin syliin, soran pois ravistelut ja menoksi. En kyllä heti kehdannut Karstulan keskustassa näyttää naamaani ikkunasta ulos. Pikitielle päästyämme pikkasen harmittelin muutamalla pikku ininällä. Sitten Vaari keksikin mukavan leikin. Avasi sen eläinlääkäritytöiltä saamani karkkipussin. Otti karkkeja käteensä ja sanoi minulle, että ota Helmi koppi. Niin sieltä vaan etupenkiltä tuli useampi kourallinen nameja tähän minun "tötterööni" ja matka jatkui mukavasti kotiin asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti