keskiviikko 27. lokakuuta 2010

PARRANPÄRISTELYÄ !


Heissan vaan kaikki fanit. Täällä teidän MIMMINNE!
Taitaapi Helmi-siskollakin olla tänään vähän parempi päivä. Koulutti mua enään Mummun Aino-tohvelilla. Tosi pehmeetä kyytiä! Turhista hermoili. Mä vaan tein pientä inventaarioo meirän tavaroista. Keräsin niitä ittelleni ja koitin ehkä vähän omiakkin niitä. Moinen pikkusielu otti siitä nokkiinsa, ei kun kuonoonsa kai pitäisi sanoa! Taitaa reppana olla sekaisin siitä rotasta. Potee varmaan jonkinlaista rottafobiaa. Lähes yhtä paha, kuin vaarin Jorma Uotinen-fobia. Helmillä on rotta jo eteisen seinän sisässä, parvekkeenkaiteen sisässä ja milloin missäkin sisässä. Haukkuu ja puree milloin mitäkin paikkaa asunnossa.
Tänään kuulin Mummun ja Vaarin taas puhuvan siittä Jyväskylän koiranäyttelystä. Mulle on varattu aika trimmaukseen samalle viikolle. Mä jo vähän funtsinkin, mitä mä haluan mulle tehtävän. Ekaks etutukan tupeeraus. Tokaks hopeen väriset rakennekynnet. Kolkiks reisipituset nahkasaappaat. Nelkiks täyspitkä turkki, mieluummin lumileopardista. Kyllä mä varmaan saan ne. Vaari tekee mun puolestani mitä vaan. Ainakin mä luulen niin. Kerrankin se sano mulle, että jos sillä olis tommonen katse kun mulla, niin sen ei olis ikinä tarvinnu tehrä töitä. Aina olis elättäjiä löytyny.
Me ollaan jo Helmi-siskon kanssa saatu olla kahvilan sohvalla yhdessä pieniä pätkiä kerrallaan. Hyvin ollaan siellä pysytty asiakkaiden ihailtavana ja rapsuteltavana.
Välillä on meinannu kyllä tulla ahdasta. Kaks pikkumäykkyä kyllä mahtuu kolmen istuttavalle nahkasohvalle. Mutta välillä kahden pikkumäykyn egot ei tahdo mahtua samalle sohvalle. Ollaan me kyllä Vaarilta kiitosta saatu sohvalla pysymisestä!
Majotustiloissa on taas ollut asukkaita, joten se on vähän pienentänyt meitin reviiriä. Mutta hyvin tässä ollaan pärjäilty. Paitti siskoplikka rottiensa kanssa!
Saunan ovi kolahtelee siihen malliin, että täytyy tästä varmaa lähteä kylpemään. Sauna on paikka, jossa me Helmin kanssa makaamme hievahtamatta lauteilla. Toivottavasti Helmi ei tänään haista lauteiden alta, tai saunan seinän sisästä sitä olematonta rottaansa!
Terveisin Teidän MIMMINNE!

tiistai 26. lokakuuta 2010

ÄRSYTTÄVÄ IPANA!

Tekis kyllä paremminkin mieli sanoa, että ärsyttävä apina. Mistä lähtien mäyristen paikka on ollut sohvan selkänojalla? Vahtii sieltä korkeuksista keikkea mitä mä teen.
Ja hitto vieköön! Uskaltaa vieläpä hypätä kimppuuni. Kyllä mää oon sitä mieltä, jotta kunnon mäykkyplikka kulkee jalat tukevasti maassa, eikä keikaroi missään tuolien selkänojilla! Pikkasen FIFImäistä puuhastelua. Sanon minä.
Oli se eilenkin niin olevinaan, kun pääsi Vaarin kanssa käymään autoliikkeen puolella. Ettivät muka jotain verijälkeä.Mutta Mummu paljasti mulle niiden harjottelevan näyttelyesiintymistä. Mitähän siitäkin tulee! Sais Vaari tilata sille Koiramäen Hoppi Hallista semmottet imukuppikengät, niin vois pikku apina esittää Jyväskylän Pavijonkissa vaikka sitä spaider mäniä! Kiipeilis pitkin seiniä ja tekis vaikutuksen tuomareihin! Mokomakin kaupunkilaiskeikari!
Pihallakin se seurustelee vaan kaikkien pikkunilkkien kanssa. Kuten talitiaisten, hömötiaisten, töyhtötiaisten, varpusten, punatulkkujen ja viherpeippojen kanssa. Ei se uskalla näyttää tunteitansa oikeita vihollisia kohtaan. Kuten närhiä ja harakoita. Puhumattakaan mun ykkösvihastuksestani. Rotasta! Se peeveli on tehnyt pesänsä korjaamohallin seinän sisään. Uskaltaa vieläpä tepsutella meidän tarhan poikki lintulaudan alle ruokailemaan! Ei se ipanaa kiinnosta. Mua kyllä. Pihalle kun mennään, hyökkään ensimmäisenä peltiseinän kimppuun. Vähä vihloo hampaissa, mutta seinää vaan on purtava. Ei se rotta sieltä muuten löydy!
Nonniin. Ei se anna mun tätäkään daataa rauhassa lähettää, vaan tulee tohon selkään nylkyttään. Täytyypi lopetella ja hakea kurinpalautusroksi esiin. Antaa sille pienet iltaläpsytykset. Päin kuonoa!
RAKKAUVELLA Teitin Helmi-neiti!

maanantai 25. lokakuuta 2010

NARUNJATKONA!


Just joo! Alkaapi pikkuhiljaa meikäplikallekkin selviämään mitä tarkoittaa se koiranäyttelyhomma. Mummu sai tänään Mörköperältä pikkasen ohjeita siitä, kuinka sitä hommaa harjoitellaan. HUH HUH! Sano Vaari. LÄÄH! LÄÄH! sanoin minä.
Pistivät sitten semmosen ranneketjun mun kaulaani. Sen ranneketjun päässä oli metrin verran remmiä ja remmin toisessa päässä Vaari. Niin me sitten mentiin harjotteleen vaihtoautohalliin. Oli ihan uus paikka mulle. Niin maan tolkuttomasti uusia hajuja.
Naru vaan oli lyhyt ja turhan piukalla. Vaari höpötti vieressä, että nyt Mimmi kävelee ylväästi pää pystyssä, eikä saa yhtään riuhtoa! En oikein malttanu. Vaari olikin sitä mieltä, että liikkumiseni muistutti enemmän, olikohan se hifi- , vai vihikoiran menoa. Sellainen ei kuullemma näyttelyssä passaa. Ei saa nuolla lattiaakaan haistelujen välissä!
Pitäs kuullemma Vaarin mielestä osata askeltaa niinku se telkkarissa esiintyvä homo, se Jorma Uotinen. Pää pystyssä ja selkä suorana. Kas kun ei vielä ylisuuria silmälaseja mun nenälleni. Ja erokirje Koiramäen kappeliseurakuntaan.
Ei vetele sanon minä.
Sanos Vaarikin mieluummin, että ole ryhdikäs, kuin Mannerheim.
Koitin esittää Vaarille vähän muutoksia tähän näyttelykostyymiin. Ei kuulemma onnistu. Näyttelyssä ei voi kuullemma olla valjaissa kahdeksan metrin narun päässä. Eikä vapaana. Aika niuhoo sakkia sanon minä! Ei siellä kuullemma saa esittää mitään temppujakaan. Turhaan oon Helmi-siskon kanssa harjotellu sohvatemmpua. Minä seison olkkarin sohvan selkänojalla ja teen sieltä hypyn Helmin niskaan. Annan sille kuitenkin aina etumatkaa. Puolitoista metriä. On siskoplikka vähän hidas jaloistaan.
Vaari joutui jo siirtämään meidän koppiakin kauemmas aidasta ja lintulaudasta, kun huomasi mun mahtavat sirkustemppuilijan lahjat.
Mennään kuullemma huomennakin sinne vaihtoautohalliin. Katotaan sitte. Jos ei tunnu mukavalle, niin järjestän sinne aivan uusia hajuja!
Mikähän on muuten semmonen ruskea nauha, joita näyttelyissä jaetaan. Vaari sano, että semmonen tulee ainakin, jos ei muuta saada. No ei se mitää. Onhan se ruskea aika lämmin väri ja sopii turkinkin väriin!
Rakkain terveisin Teidän kaikkien kamujen MIMMI!

tiistai 12. lokakuuta 2010

NON NII JOO!

Nys se Mimmi-ipana jo luulee suuria ittestään! Vai oikein muka missikisoihin. Ei vähempää vois mua kiinnostaa. Mää pääsenkin siksi päiväksi Eiran luokse Kalmariin hoitoon. Aina se reissu yhet missikisat voittaa. Muutenki se on vähä erikoine. Se vaan rakastaa kaikkia typeriä vinkuleluja, joita se sitten huudattaa mun korvani juuressa. Aivan järkyttävän raivostuttavan ärsyttävää. On mulla siihen kyllä keinot. 1. varotus; hakkaan oransilla roksilla lattiaan. 2.varotus; hakkaan hollannikkaalla lattiaan. 3. varotus; hakkaan hollannikkaalla ipanaa suoraan päähän! Jo loppuu turhanaikanen vingutus. Mettässä kun mennään, niin ei se osaa vahtia Laumanjohtajaakaan oikein kunnolla. Se kulkee edellä, tekee isoja kaarroksia ja ajaa koppeloita ja teeriä lentoon. Joskus aikain päästä tulee katsomaan, että vieläkö Mummu ja Vaari on porukoissa mukana. Kyllä määkin ryntäilen eteenpäin, mutta mulla on sellanen öbaut 48 sekunttia se aika jonka olen Laumanjohtajasta ilman katsekontaktia. Kaveria ei jätetä! Ja vanhuksista pidetään huolta! HAU!
Niitä on sitten taas mettälenkeillä ihan riesaks asti noita punanuttuja ja niiden antennikoiria. Ajavat kuullemma jotain hirviä takaa. Tyhmää porukkaa. Miksei ne ammu niitä, vaan juoksevat niitten perässä pitkin tuhansien hehtaarien selkosia.
Laumanjohtajakin käski Mummun ostamaan meille semmoset keltaset heijastinliivit. Sano jotta Kolkanlahden huru-ukot erottaa meirät karhunpennuista. Mistähän se karhunpentu nimitys tuli, kun leijonat ja tiikeritkin on keksitty.
Eipä toi laumanjohtajakaan meitä aina karhunpennuiksi kutsu. Välillä ollaan Hemppa ja Hömppä, tai Mimmi ja Timmi. Aika usein kylläkin Kolkanlahden pariaivokaksikko. On kuullemma joku melkein soututermi, vakkei soutu meidän harrastuksiin juuri kuulukkaan. Mutta ihan totta puhuen. Mää oon kyllä tosi onnellinen, että toi pikkuipana Mimmi tuli meille. Ja niin tuntuu Mimmikin nauttivan täällä olostaan. On meillä meinaan niin perusteellisen paljon tekemistä, kun meitä on kaksi. Millään en yksin olisi tässä ajassa ehtinyt tuhota niin paljon pöydän, -ja tuolinjalkoja, kuin ollaan yhdessä Mimmin kanssa tehty. Se välillä mua harmittaa, kun en olekaan enään ainoa Mummun ja Vaarin sängyssä. Mun paikka on kyllä edelleenkin niitten välissä, mutta Mimmi on Vaarin toisella puolella. Vieläpä kainalossa ja peiton alla. Mutta ei se mitään. Onhan Vaarilla kaksi kainaloa ja hyvin ollaan sovittu. Tänään satoi ensilumi ja on vieläkin maa valkoisena. Oli se vaan tosi nastaa juosta tarhassa kilpaa Mimmin kanssa ja nauttia lumesta! Äskettäin vaari käytti meidät vaakalla. Minä 8 kiloa ja Mimmi 8,2 kiloa. Häh hää. Meinaa moinen läskibonderoosa vielä mennä johonkin missikisoihin. Eihän se varmaan kohta jaksa ees kävellä.
Nonniin. Löysi taas jostain sen himskatin vinkupallon. Lährempä sitten ettiin hollannikasta. Terkkuja kaikille kamuille. T: Teidän Helmi

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Soon nääs moro täältä keskeltä suamee!

Väittivät mun kiäliopissa olevan vikaa, kun puhuin kuulemma vaan turun murretta. Eihän sitä voi puhua, sehän on turun yleisin koirarotu. Turun murre. Mikäs on turun yleisin sukunimi. Ainaskin lankapuhelinten aikaan se oli Mulkukka. Aina kun turkulainen tuli illalla kotiin, se kysy ensimmäisenä; onks mul kukka soittanu? Laumanjohtakin arvostaa Turkua aika korkealle. Se on laumanjohtajan mielestä hyvä kaupunki, mutta palaa liian harvoin!
Ollaan meinaan viikonloppusin kuljettu täällä pohjoisen Keski-Suomen metsissä aikas lailla. Tässäkin kuvassa toimin tähystäjänä, kun ollaan matkalla Kulhanvuorelle. Meillä tulee siellä Helmi-siskon kanssa semmonen seittemän kilometriä kuljettavaa, kun vähän poikkeillaan poluilta. Mummu ja Vaari selviää reilun neljän kilometrin taivalluksella. Ekalla reissulla muutama viikko sitten osuttiin Helmi-siskon kanssa sellaisen korkean puukasan päälle. Se kasa oli aivan luontopolun vieressä lammen rannassa. Laumanjohtaja kun näki meidät, johan alkopi huuto! POIS SIELTÄ JA HETI! Oli kuullemma jokin majavan pesä. Eihän me todellakaan voitu tietää, mikä on majava ja mikä on sen pesä. Minuutti laumanjohtajan huudon jälkeen tiedettiin mikä on majava. Se on eläin, joka lähtee seuraamaan talonsa katolla hyppiviä pikkumäykkyjä. Onneksi se seurasi meitä vedessä rantapolun vierellä ja paukutteli pyrstöllään (Laumanjohtajan sanonnan mukaan helvetin lujaa) veteen. Mummukin nauroi, että johan löyty plikoille kahdeksan jalkaa mahan alle. Mentiin Helmi-siskon kanssa meinaan aika lujaa. Ei se majava mitään, mutta kuulin Mummun ja Vaarin keskenään puhuvan, että mitä olisi tapahtunut, jos plikat olisi törmänneet siihen karhun paskaan, joka oli siellä polulla vähän ennen majavan pesää. Mentiin Helmi-siskon kanssa onneksi pitkin metsiä. Meitähän ei mitkään kakkajutut kiinnosta! Meille on luvattu tuoda takapihan tarhaan yksi Supin pentukin. Mikähän sekin on? Mummu on kovasti sitä tuontia vastaan, mutta Vaarin mielestä voitas katsoa, kummalla on enemmän saalistusviettiä. On sitä tietenkin mulla, mutta nyt mä alan valmistautuun missikisoihin. Ovat nääs ilmottaneet mut Jyväskylän koiranäyttelyyn 13.11.2010.
Sen verran tosissani otan tän skaban, jollen rotuni parhaana paikalta poistu, niin saa Laumanjohtaja itte mennä sinne taluttimen päähän keikistelemään!
Alkaa kuulumaan toi helmi-siskon "harmitushaukkuminen", joten eiköhän oo mentävä härnään sitä ihan oikeesti. Ettei vaan turhaan hauku. Terveisin Teidän Rakas, Kaunis, Rohkea, Rotunsa paras ja Urhoollinen, MIMMINNE.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Heippatirallaa!

Meillä on ollu pieni katkos tän plokin kans, kun laumanjohtaja halus ensin vierottaa Mimmin siitä Turun murteesta. Kyllä se olikin sillä sitkeässä, mutta ny se jo ymmärtää tampereen kiältä ja tätä keski-suamessa puhuttavaa sekamelskaa. Kyllä Mimmillä jo kovasti olisi halua kertoilla täältä kuulumisiaan, mutta minä ns. vanhempana voisin kertoa sen käärmejutun. HUH HUH sano meirän vaari! Oltiin nääs mää, Mimmi ja laumanjohtaja kävelyllä tossa meidän lähimettässä, Varkausvuorella. Mimmi-ipana oli ensimmäisiä kertoja vapaana mun kanssa ja niinpä me plikat singahdeltiin sinne ja tänne. Laumanjohtaja jäi meistä hieman jälkeen ja kotona ihmetteli mummulle, että mitähän ne plikat yht äkkiä seiso siellä mettäpolulla hännät pystyssä. Kaks plikkaa ja kolme häntää! Pääsi meitin kohdalle ja karjas heti: POIS SIITTÄ! Hetihän me lennettiin puolitoista metriä pelkästä äänen voimakkuudesta taaksepäin ja vaari nappas sitä kolmatta, sihisevää häntää, kepillä päähän. Se oikeni heti. Totesi sen tosi isoksi kyykäärmeeksi! Sitten vaari sitoi sen käärmeen puunoksan ympäri solmuun, jotta me ei päästäisi sitä pitelemään. Raukkis! Ollaan me sitä kyllä aina ohikulkiessa käyty kattomassa. Kovasti on ajanoloon päässy oksalla laihtumaan. On enää pelkkä nahka. Onneksi se meidän mettästysvietti ei toiminu tällä kohtaa oikein kunnolla, vaan osattiin pitää kuonomme erossa tästä kaverista!

perjantai 8. lokakuuta 2010

Vuosipäivä !

Saarijärven plikat tässä nauttivat 1-vuotissynttäriherkkuja ja onnittelevat koko muuta pentuetta synttäripäivän johdosta! Kiitos Mörköperän porukalle kortista!